Johann Sebastian Bach (1685–1750)

Reijo Katajaranta

Bachin vuosikerta 1685 on musiikin historiassa huomattava. Samana vuonna sattui syntymään kaksi muutakin musiikin suurnimeä. Georg Friedrich Händel ja Domenico Scarlatti. Antonio Vivaldi oli syntynyt heitä viisi vuotta aikaisemmin v. 1680.

Tällainen rypäs merkittäviä säveltäjiä samaan aikaan ei ole sattuma, vaan seurausta itse musiikin kehityksestä. Musiikillakin on kehityshistoriansa, jolla oli tietysti yhteytensä tuon ajan yhteiskunnalliseen kehitykseen, mutta siitä jotain hieman myöhemmin.

HUOMIOITA MUSIIKIN HISTORIASTA

Musiikilla on muutamia selviä kehitystasoja, muotoja. – Tiedämme antiikin musiikista varsin vähän, koska sieltä ei ole periytynyt nuottikirjoitusta enempää kuin CD-levyjäkään (Tallessa on asteikkoja, ns. kirkkosävellajit: joonialainen, doorinen, fryyginen, lyydinen, miksolyydinen, aiolilainen).

Soittimista tiedämme jotain kuten aulos ja kithara ja että musiikki perustui skaaloihin. Ensimmäinen musiikin perustavanlaatuinen taso onkin ns. modaalinen musiikki. Modaalinen musiikki perustuu skaaloihin ja niitä koristeleviin korukuvioihin. Mitään sävellajivaihteluita tällaisessa musiikissa ei ole.

Tänäkin päivänä hyvin paljon musiikkia voidaan arvioida modaaliseksi musiikiksi. Kokonaiset musiikkikulttuurit, intialainen, arabialainen, jopa jazzissa on piirteitä modaalisesta musiikista, omat skaalat, omat korukuviot, oma rytmimaailma…, mutta ei sävellajivaihteluita paitsi osassa jazzia.

Musiikin toinen kehitystaso, (kyse ei ole ylemmästä tai alemmasta tasosta, ei paremmasta tai huonommasta) on polyfoninen musiikki, moniääninen musiikki, kontrapunktinen musiikki. Tämä lähti kehittymään 500-luvulla gregoriaanisesta kirkkolaulusta (paavi Gregorius Suuri valittiin paaviksi v. 590).

Gregoriaaninen kirkkolaulu oli alun perin myös modaalista musiikkia (antiikin Kreikan skaaloille perustuen) ja aluksi se oli munkkien yksiäänistä laulamista, kylläkin kuorolaulamista, mutta samalla vuorolaulamista. Siten siihen alettin etsiä moniäänisiä lopukkeita. 900-1000–luvuilla musiikki alkoi muuttua tieteeksi, jota munkit luostareissaan tutkivat ja nimesivät erilaisia sävelten korkeuseroja, intervalleja, sekunti, terssi, kvartti, kvintti, seksti, septimi, oktaavi… konsonanssit, dissonanssit (yhteensoivat intervallit, riitaintervallit).

Tästä kaikesta musiikin tutkimisesta syntyi nuottikirjoituksen keksiminen, joka alkoi 900-luvulta (valmis 1100-luvulla), josta sitten vähitellen kehittyi moniääninen kirkkolaulu, kun alettiin tutkia eri intervallien yhteensopivuutta; ääni vasten ääntä, nuotti vasten nuottia. Ja kun nuotit nuottipaperilla olivat pisteitä niin piste vastaan pistettä oli latinaksi punktus kontra punktus, josta kontrapunktin nimikin tulee.

Tämän ennen Bachia sävelletyn kontrapunktisen musiikin suuria nimiä ovat mm. italialainen Pier Luigi Palestrina, (1524–1594) ja hollantilainen Orlando di Lasso. Tämä ensimmäinen musiikin kehityksen suuri nousu tapahtui renessanssin aikoina Italiassa ja Hollannissa. Tuonaikaiset kirkkomuusikot kehittivät myös musiikkinsa muotopuolta, musiikkia sävellettiin kaanoneiksi (Jaakko kulta) tai fuugiksi. Molemmissa näissä muodoissa teemaa kehitellään eräänlaisena takaa-ajona, jota fuga merkitseekin. Fugassa samat kaksi – kolme sävelaihetta kertautuu, ajaa takaa toinen toistaan lähtien samalta tai eri sävelkorkeudelta.

1500-luvulla tapahtui Italiassa kulttuurin kaikilla alueilla suuria. Syntyi renessanssi kaiken taiteen ja myös musiikin alueella. Renessanssi oli kulttuurin uudelleen elpymistä. Syynä tähän on marxilaisittain sanottuna tuotantovoimien kehitys. Opittiin rakentamaan parempia työvälineitä, parempia sahoja, höyliä, poria, talttoja, nauloja, liimoja, maaleja ja niiden myötä parempia laivoja, kärryjä, tarkempia kelloja jne. Mutta opittiin myös

rakentamaan entistä parempia soittimia. Soittimet kehittyivät – viulunrakennus, urut, klavikordit, huilut -, mutta samalla, kun soittimien laatu koheni, kehittyivät myös muusikot.

Musiikin kehityksessä tapahtui siirtyminen kolmanteen tasoon, uusi suuri kehitysaskel, kun polyfonisesta musiikista kehittyi sävellajeihin ja sointuihin perustuva musiikki 1500-luvun lopulla. Italiassa nousi hienoja säveltäjiä kuin tatteja elokuisessa metsässä. Syntyi erityinen kolmiosainen “Konsertto Grosso” sävellysmuoto, jonka suurin nimi Italiassa on eittämättä Antonio Vivaldi, muita nimiä ovat mm. Frescobaldi, Thomaso Albinoni, Gabrieli, Arganelo Corelli, Tartini, Claudio Monteverdi (oopperan isä). Konsertto Grosso muodosta alkoi kehittyä nykyinen länsimainen klassinen musiikki, se jo oli sitä.

Konsertto grosso-muoto on tuttu mm. Vivaldin vuodenajoista. Muotoon kuuluu kolme osaa, ensimmäinen osa on voimakas ja hallitseva, toinen osa on hidas ja rauhallinen, kolmas on nopea, taiturimainen.

Musiikin historiassa on tuotava vielä esiin yksi maton loimi, se on tasavireisen, temperoidun, viritysjärjestelmän keksiminen.

Vielä 1500-luvulla musiikkia voitiin esittää vain tietyissä soittimelle sopivissa sävellajeissa, ns. luonnollisessa asteikossa. Jos kappaletta alettiin soittaa toisessa sävellajissa, musiikki alkoi heti kuulostaa liian epävireiseltä. Tästä ongelmasta päästiin eroon jakamalla oktaavin 12 säveltä täsmälleen yhtä suuriin puolen

sävelaskelen intervalleihin. Se merkitsi, että jokainen sävel oli viritettävä periaatteessa pikkuisen pienemmäksi, mutta niin vähän, ettei se haitannut korvaa. Näin saatiin musiikissa kaikki 24 sävellajia täysimittaisesti käyttöön. (Säveliä oktaavissa on 12 ja kullekin sävelelle voidaan rakentaa duuriasteikko ja molliasteikko).

Ja edelleen yksi loimi lisää. Varallisuus yhteiskunnassa kasvoi, ja muusikon ammatti saattoi käydä mahdolliseksi, mutta vain kirkon tai aatelislinnojen puitteissa. Saksassa tosin 30-vuotinen sota tuhosi maan varallisuuden, mutta ei muusikkoja.

Tällainen on johdanto Johann Sebastian Bachiin, ehkä merkittävimpään muusikkoon, joka koskaan on tällä pallolla elänyt. Bachista on sanottu mm., että hän on kuin kahteen suuntaan heijastava peili; toinen suunta heijastaa menneisyyttä ja toinen puoli luotaa vielä vahvemmin tulevaisuuteen. Hän käyttää jo ennen häntä kehitettyjä musiikin keinoja, mutta vie samalla musiikin aivan uudelle tasolle ja ennakoi tulevaa kehitystä. Eräissä suhteissa hän on täysin ylittämätön, hän on urkujen mestari, hän on polyfonian mestari, hän on

sävellajien käytön mestari. Hänen musiikkinsa on hyvin monipuolista: urkumusiikkia, konsertto grossoja (mm.

Brandenburgilaiset konsertot), suuria kuoroteoksia, soolosoitinsävellyksiä (huilu, kosketinsoittimet, jousisoittimet) ja kamarimusiikkiteoksia. Hän sävelsi yhteensä yli tuhat sävellystä, tarkemmin 1127, jonka päälle vielä paljon sävellyksiä, jotka eivät ole säilyneet. Esim. Die Kunst der Fuge pelastettiin, kun sen nuotit olivat menossa eväspaperiksi.

Yleisluonnehdintana Bachin musiikista: Kauneus, raikkaus, arkinen vaatimattomuus, luonnonläheisyys, myös loistokkuus sekä herkkyys yhdistyneenä täydelliseen tietoon ja taitoon siitä, mitä nuottien kanssa voidaan tehdä ja mitä ei. Bachin musiikista löytyy massoittain musiikin suurimpia helmiä.

BACHIN ELÄMÄKERTA

J.S.Bach syntyi Eisenachissa keskisessä Saksassa v.1685 nuorimpana 8-jäsenisestä sisarusparvesta. Suvussa oli ollut ennen häntä muusikoita jo kahden vuosisadan ajan. Isä Johann Ambrosius Bach oli hovimuusikko ja “kaupungin ylimuusikko”, joka soitti viulua ja puhaltimia (huilua, trumpettia). (Engl. Town piper)

Bach jäi pian orvoksi. Äiti kuolee kun J.S. on 9-vuotias. Isä kuolee, kun J.S. on 10-vuotias. Poika jää siis orvoksi kymmenen vanhana. Hän siirtyy asumaan jotain 25 v. olevan isoveljensä Johann Christophin luo, joka toimi Ohrdrufin urkurina. Erittäin taitava ja pätevä urkuri, kuuluisan urkurin Johann Pachelbelin oppilas, mutta ei kuitenkaan koskaan tehnyt suurempaa uraa urkurina. Isoveli onkin Johann Sebastianin ensimmäinen kunnollinen opettaja ja hän antoi hieman yli kymmenvuotiaalle pikkuveljelleen perusteellisen musiikillisen koulutuksen etenkin urkujen ja kosketinsoittimien osalta. J.S. pääsi vetelemään oikeilla kirkon uruilla jo 10 ikävuotensa jälkeen. Samalla hän käy paikkakunnan latina-koulua. Tähän maailman aikaan latina olikin vielä se peruskieli, jolla kaikki kansainvälinen keskustelu käytiin, nythän se on englanti.

Isoveli ei kuitenkaan pystynyt pitkään elättämään Johann Sebastiania. Niinpä hän lähti v.1700 erään kaverinsa kanssa sisäoppilaitokseen latinakouluun Lüneburgiin. Koulu oli kuuluisa musiikkiperinteistään. Sinne oli kerätty aikakauden huomattavin nuottikokoelma kaikkea mahdollista parasta tuon ajan musiikkia.

Kuuluisa urkuri Michael Praetorius oli kerännyt koululle yli 1100 nuotin kirjaston 175 eri säveltäjältä. Bach oli koulussa kaksi vuotta. Koska Bachilla ei ollut ollenkaan rahaa, hän sai mahdollisuuden kustantaa koulunkäyntinsä laulamalla koulun kuorossa. Täällä Bach myös teki päätöksen ryhtyä ammattimuusikoksi.

Vuonna 1702 (17 v.) Bach hakee ensimmäistä urkurin virkaansa Sangerhausenissa. Hänet yksimielisesti valittiinkin, mutta paikallinen aatelisherra kumosi valinnan ja valitsi oman suosikkinsa tilalle. Vuonna 1703 (18 v.) Bach jätti koulunkäynnin ja siirtyi puoleksi vuodeksi Weimarin paikallisen aatelisen palvelijaksi ja tämän oman yksityisen orkesterin viulistiksi.

Vuonna 1703 Bach sai elokuussa ensimmäisen urkurin paikkansa Arnstadtissa. Täällä Bachilla on aivan pakkomielle urkuihin ja hän ei suostunut tekemään mitään muuta, kuten laulamaan kuorossa. Tulee riitoja ja hän joutuu katutappeluun erään Geyersbach-nimisen fagotinsoittajan kanssa.

Bach sai lokakuussa 1705 (20 v.) lomaa 4-viikkoa tutustuakseen kuuluisan tanskalaisen urkurin Dietrich Buxtehudenin musiikkiin Lyypekissä ja käveli Arnstadtista Lyypekkiin yli 350 km matkan. Nuori Bach siis käveli paljon. Vaikka loma oli vain 4-viikkoinen, se piteni parikuukautiseksi. Bach palasi takaisin vasta tammikuussa, josta hänen työnantajansa eivät ollenkaan pitäneet. Vierailu oli kuitenkin hyvin merkityksellinen ja Bach sai siitä ratkaisevia virikkeitä omalle urkujen soitolleen.

Bachilla menee muutenkin lujaa näihin aikoihin. Hän mm. perehtyy paikallisten viinikellareiden antimiin Anstadtissa. Vuonna1707 (22 v.) Bach sai toisen urkurinvirkansa Mühlhausenissa. Hän meni naimisiin pikkuserkkunsa Marie Barbara Bachin kanssa ja saa vuosien varrella tämän kanssa yhteensä seitsemän lasta, joista kolme kuoli lapsena. Vaimo Marie Barbara kuolee v.1720. Vuotta myöhemmin v. 1721 Bach meni uudelleen naimisiin Anna Magdalena Wilcken kanssa. Hänen kanssaan Bach saa 13 lasta, joista 7 kuoli lapsena. Yhteensä Bachilla oli siis lapsia 20, joista lapsuudesta henkiin jäi puolet, kymmenen.

Bachin suuri lapsimäärä kuvaa aikansa uskonnollisia asenteita. Mitään ehkäisyä ei sallittu, koska lapset olivat Jumalan lahja ja ihmisen tehtävänä oli täyttää maa. Naisten asema oli tosi surkea, varsinkin Anna Magdalena Bachilla, jolle lasten kuoleminen heti syntymän jälkeen oli liiankin tavanomaista.

Bach ja uskonto? Kirkko haluaa omia Bachin erityisesti suurena kirkkosäveltäjänä, sitä hän tietysti onkin. Mutta Bachilla oli myös paljon kahnauksia kirkon kanssa, alussa siksi, ettei seurakunta oikein tahtonut ymmärtää hänen musiikillisia koukeroitaan. Bach oli uskonnollinen etenkin nuorena, eihän tuohon maailmanaikaan muita vaihtoehtoja maailman ymmärtämiseen ollutkaan. Uskonto hallitsi kaikkea ajattelua ja tieteellinen maailmankuva oli vasta syntymässä joidenkin filosofien päissä (Spinoza). Bachin keskeinen kirkkomusiikki on sävelletty melko lyhyenä ajanjaksona painottuen vuosille 1723–1730.

Huom. urkuteoksia, vaikka ne yleensä esitetäänkin kirkossa, ei pidä laskea miksikään uskontomusiikiksi. Ne ovat itsenäistä musiikkia esityspaikasta riippumatta. Viimeisenä n. 20 elinvuotenaan Bach sävelsi vain vähän uskontoon ja kirkonmenoihin liittyvää musiikkia.

Bach oli ennen kaikkea oman aikansa muusikko, joka sai leipänsä kirkon ja hovin palvelijana, mutta ei palvellakseen kirkkoa tai hovia, vaan voidakseen kehittää musiikkiaan näissä puitteissa. Bachilla musiikki meni aina kaiken muun edelle, sävelsi hän sitä kirkolle tai hoville.

BACHIN URA MUUSIKKONA VOIDAAN JAKAA KOLMEEN OSAAN. I VAIHE (1707–1717): SUURET URKUTEOKSET

Vuonna 1708 (23 v.) Bach sai paikan Weimarissa hovimuusikkona ja urkurina ruhtinas Wilhelm Ernstin hovissa. Bach keskittyi nyt urkumusiikkiin ja säveltää suurimmat urkuteoksensa täällä. Tosin hän oli aloittanut jo suurten urkusävellystensä tuottamisen Mühlhausenissa 1707 (mm. kuuluisa Toccata ja fuga d-molli). Bach aletaan tuntea koko Saksassa erityisesti taitavana urkurina. Joka tapauksessa on hyvä tietää, että kun kuulee Bachin urkumusiikkia, se on yleensä nuoren Bachin säveltämää.

Bachin työ Weimarissa päättyi tavalla, joka osoitti, kuinka feodalistinen yhteiskunta Saksa vielä silloin oli. Bach ystävystyi toisen weimarilaisen ruhtinaan Ernst Augustin kanssa, joka puolestaan oli riidoissa tämän Wilhelm Ernstin kanssa. Siitähän Wilhelm Ernst ei pitänyt ollenkaan vaan kielsi Bachilta kaikenlaiset musiikilliset palvelut kilpailijalleen Ernst Augustille.

Bach oli kuitenkin itsepäinen eikä välittänyt kiellosta mitään. Sattui samoihin aikoihin, että Weimarin ylikapellimestari nimeltä Drese kuoli. Virka tuli hakuun uudelleen. Kostoksi Bachille Wilhelm Ernst sivuutti Bachin viran hausta kokonaan ja uudeksi ylikapellimestariksi valittiin Dresen musiikillisesti täysin merkityksetön poika. Bach suivaantui tästä niin totaalisesti, että lopetti kokonaan yhteistyön Wilhelm Ernstin kanssa. Bach sai nyt tämän toisen ruhtinaan, Ernst Augustin sukulaisuussuhteiden välityksellä tarjouksen ylikapellimestarin virasta prinssi Leopoldin (ilmeisesti Habsburgeja) hoviin Kötheniin. Wilhelm Ernst ei kuitenkaan päästänyt Bachia lähtemään, vaan heitti tämän kuukaudeksi tyrmään. Vasta vankilakeikan jälkeen Bach pääsi lähtemään Weimarista Kötheniin.

URAN II VAIHE: SUURET KAMARIMUSIIKKITEOKSET

Vuonna 1717 (32 v.) Bach siirtyy kapellimestariksi Prinssi Leopoldin hoviin Kötheniin. Koska täällä ei ollut urkuja eikä kuoroa Bach keskittyi kokonaan kamarimusiikkiin, kaikenlaiseen musiikkiin hovin tarpeisiin. Hän sävelsi kosketinsoittimille (tsembalolle) mm. Das Wohltemperiertes Klavier I: sen (muistamme tasavireisyyden), säveltää viululle, huilulle, säveltää Brandenburgilaiset konserttonsa ym. konserttoja ja tanssisarjoja.

Hupaisa yksityiskohta: Bach kutsuttiin v. 1717 tsembalon soittokilpaan Dresdeniin kuuluisan ranskalaisen kosketinsoittajan Louis Marchandin kanssa. Tehtävänä oli ilmeisimmin improvisointi annetusta teemasta. Bachin esitys oli niin tyrmäävä, että Louis Marchand jätti itse esiintymättä ja livisti yöllä paikalta.

URAN III VAIHE TUOMASKIRKON KANTTORINA LEIPZIGISSÄ

Vuonna 1723 Bach saa paikan Leipzigista Tuomaskirkon kanttorina. Hänen tehtävänään oli hoitaa musiikki kaupungin kaikissa neljässä kirkossa ja sen lisäksi pyörittää koko kaupungin musiikkitoimintaa. Bach oli luomisvoimansa ja työkykynsä huipulla. Hän säveltsi suuret kirkolliset teoksensa juuri tässä vaiheessa 6-7 vuoden aikana kuten suuret passiot ja oratoriot.

Hänen tehtäväkseen oli annettu mm. säveltää uusi oratorio jokaiseksi kirkkovuoden sunnuntaiksi kirkossa esitettäväksi. Bach teki työtä käskettyä. Juuri tästä osasta elämäntyötään Bach halutaan kuvata pelkästään kirkkomuusikoksi, jopa yhdeksi apostoleista.

Vuonna 1723 heti viran saatuaan Bach sävelsi Johannes passion ja v. 1727 oli Matteus-passion ensiesitys. Tämä teos on muodostunut pysyväksi osaksi musiikin historiaa. Jouluoratorio syntyi v. 1733.

Vuonna 1729 Bachin piti tavata toisen suuren säveltäjän Georg Friedrich Händelin Hallessa, mutta sairaus esti matkan. Vuoden 1730 jälkeen Bachin elämässä ei tapahdu enää suuria muutoksia. Kun suuret kirkolliset sävellykset on sävelletty, Bachin elämä arkipäiväistyy ja hän päinvastoin joutui kahnauksiin kirkon ja yliopiston kanssa. Riidat kirkon kanssa johtuvat palkan putoamisesta neljännekseen Köthenin aikoihin verrattuna ja velvoitteiden asettamisesta opettaa myös latinaa. Bach ei halunnut opettaa latinaa, vaan kustansi sijaisen omista rahoistaan. Bach sai lisätuloja myös hautajaiskeikoista.

Lainausmerkeissä “hyvinä vuosina”, kun ihmisiä kuoli paljon, Bachin tulot paranivat. Jos taas säät olivat hyviä, ja keuhkotauti pysyi kaukana, vainajia oli vähemmän ja tulot vastaavasti pienenivät.

Yliopiston kanssa Bachilla oli kahnausta siksi, että Tuomaskirkon kanttorille perinteiden mukaan kuului musiikin johto myös kaikessa yliopiston musiikissa. Yliopisto kuitenkin rikkoi tämän perinteen ja valitsi kanttorinsa omasta takaa. Näiden kahnausten tuloksena Bachin kaikki tulot Leipzigissä putosivat puoleen siitä, mitä ne olivat Köthenissä oloon verrattuna. Näissä olosuhteissa Bachista tuli yksityisyrittäjä ja ensimmäisiä porvareita Saksaan (eihän hänestä vielä mitenkään voinut sosialistia tullakaan vrt. entiseen maaorjan asemaan). Hän alkoi hankkia lisätuloja järjestämällä yksityisiä konsertteja Leipzigin soitannollisen seuran (Collegium Musicum) puitteissa, josta sitten aikaa myöten kehittyi nykyinen kuuluisa Leipziger Gewandhaus Orcestra. Monet hänen kamarimusiikkiteoksistaan, joiden ennen luultiin tulleen sävelletyiksi Köthenissä, onkin sävelletty Leipzigissa tämän toiminnan tuloksena vuoden 1730 jälkeen.

Bach ryhtyi myös pienyrittäjäksi perustamalla soittimia vuokraavan liikkeen. Bach pyrki olemaan suhteissa erilaisiin aatelisiin ja kuninkaihin saadakseen näiltä sävellystilauksia. Erityinen tapaus oli, kun Preussin kuningas Fredrik II Suuri kutsui hänet v. 1747 hoviinsa vierailulle Potsdamiin. Bachin poika Carl Philip Emmanuel Bach oli kuninkaan palveluksessa hovimuusikkona. Kuningas oli erittäin kiinnostunut musiikista ja oli hyvä säveltäjä itsekin. Tämän keikan tuloksena oli teos Die Muschikalishe Opher, jonka Bach sävelsi Fredrik Suuren antamasta teemasta.

Joitakin sävellyksiä, joita tältä Bachin loppukaudelta tulee erityisesti mieleen, ovat Goldberg-muunnelmat (tässäkin oli taustalla erään huonounisen ruhtinaan tilaus). Hän tilasi “unimusiikkia” päästäkseen paremmin uneen), Das Wohltemperiertes Klavier II. ja H-mollimessu. Kaikki nämä teokset kuuluvat länsimaisen musiikin peruskallioon.

Erityisesti oma suosikkini tämän kauden sävellyksistä on kuitenkin Bachin D-molli Chagonne. Mielestäni se on paras koskaan sävelletty teos. Näin on kyllä huono mennä sanomaan, mutta sanotaanko, että tätä parempaa sävellystä en ole kuullut. Tämän teoksen Bach sävelsi alun perin pelkästään sooloviululle ehkä siksi, ettei sävellyksen kaikkia hienouksia senaikaisilla klaveerisoittimilla voinut tuoda mitenkään esille.

1800-luvulla piano kuitenkin kehittyi suuresti. Ensin Felix Mendelssohn-Bartholdy laati sooloviulun taustalle pianosäestyksen. Tätä säestystä vielä paranteli Robert Schumann. Johannes Brahms loi ensimmäisen täysin pianolle perustuvan version teoksesta. Tämän pohjalta kuuluisa italialainen pianisti Ferruccio Busoni laati Chagonnesta “lopullisen” itsenäisen pianosovituksen ja se todella “svengaa kuin hirvi”.

Viimeiseksi teokseksi Bachilta jäi Die Kunst der Fuge, joka jäi keskeneräiseksi. Nykyajan kuuluisista Bachin tulkitsijoista ehkä maineikkain on v. 1984 kuollut kanadalainen pianisti Glenn Gould. Hänellä on aivan loistavia tulkintoja Bachin klaveerimusiikista, mutta osassa hänenkin tulkinnoistaan saattaa pettää tempon valinta. Jos Bachin teoksista tempo valitaan väärin, esim. liian nopea tempo, olennainen sisältö koko sävellyksestä kärsii.

Bach alkoi elämänsä lopulla kärsiä silmävaivoista. Niihin tuli kaihi. Lisäksi hän alkoi sairastaa nykylääketieteen diagnostiikan mukaan kakkostyypin diabetesta. Kaihi yritettiin leikata helmikuussa 1750, mutta huonoin tuloksin. Heinäkuussa 1750 Bach sai halvauksen ja kuoli muutamia päiviä myöhemmin 28.7.1750.

Bachin unohtuminen puoleksi vuosisadaksi Bachin kuoltua hänet lähes unohdettiin yli 50-vuodeksi. Syynä

oli musiikin tyylisuuntien voimakas vaihtuminen ns. sonaattimuotoiseen musiikkiin. (Musiikki vaihtui Bachin
dialektisesta kehittelystä arkkitehtoniseksi (Haydn, Mozart, Beethoven) rakentamiseksi (konsertot, sonaatit, sinfoniat). Eräitä pääsyyllisiä tyylin muutokseen olivat Bachin pojat Karl Philip Emmanuel Bach, Wilhelm Friedeman Bach ja Johan Christian Bach. Nämä olivat aikanaan 1700-luvun lopulla kuuluisampia kuin isänsä.

1800-luvun alkupuolella Bach kuitenkin löydettiin uudestaan. Löytäjinä olivat sellaiset säveltäjät kuin Felix Mendelssohn-Bartholdy, Ludvig van Beethoven ja Robert Schumann.

Viimeisen vuosisadan aikana ei ole ollut mitään epätietoisuutta Bachin suuruudesta säveltäjänä. Hänet lasketaan yksiselitteisesti kaikkein suurimpien muusikkojen ja säveltäjien joukkoon.

Bachista on paljon tietoa myös internetissä. Erittäin hyvät sivut löytyvät osoitteesta http://www.jsbach.org

Reijo Katajaranta

Lähde: MAAILMAA MITTAILEMASSA – KUULEEKO KUKAAN?

Ajatuksia maailmasta ja maailmankaikkeudesta sovellettavaksi arkipäivään - jos vain onnistuu?
Kirjoittanut: Reijo Katajaranta
ISBN 978-952-92-8236-4 (sid.)
ISBN 978-952-92-8237-1 (PDF)

Kirjaa voi tilata sähköpostitse Reijo Katajarannalta r.katajaranta@kolumbus.fi